Uutiset
2.12.2011 Puheenjohtaja Ture Tähtisestä kamarineuvos
| Tasavallan Presidentti on myöntänyt kamarineuvoksen nimen ja arvon diplomiekonomi Ture Walter Tähtiselle. Tähtinen on Sokeain Ystävät ry:n ja Helsingin Sokeaintalo-Säätiön hallitusten puheenjohtaja. | ![]() |
1.12.2011 Sune Huldin on Vuoden näkövammaistyöntekijä 2011
Sokeain Ystävät ry on valinnut Vuoden näkövammaistyöntekijäksi 2011 it-vastaava Sune Huldinin Helsingistä. Tunnustus on jaettu torstaina 1.12.2011 Helsingissä. Sune Huldin työskentelee Förbundet Finland Svenska Synskadadessa. Hänet palkittiin monikymmenvuotisesta työstä näkövammaisten hyväksi mm. SEIS-projektissa, IT-tukihenkilöiden kouluttamisesta yhteistyössä NKL:n kanssa ja Mikroteketin kehittämisestä.
30.9.2011 Road Show Itä-Suomessa
Sokeain Ystävät on tehnyt toimintaansa tunnetuksi maakunnissa. Tänä vuonna vuorossa olivat Itä-Suomen kaupungit Mikkeli, Kuopio, Joensuu ja Kouvola. Tien päällä oli puheenjohtaja Ture Tähtinen. Tilaisuuteen osallistui Näkövammaisten Keskusliiton, sen alue- ja paikallisyhdistysten, Suomen Kuurosokeiden, diakonian, sairaalan ja sosiaaliviraston edustajia jokaiselta alueelta.
13.6.2011 Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinto Jari Aulalle
Sokeain Ystävät ry:n tiedonvälityspalkinnon 2011 saa Yleisradion kuuluttaja ja toimittaja Jari Aula. Hän on lukenut näkövammaisten kuultavaksi ääneen yli 770 kirjaa. Se on Suomen ennätys. Kahdeksantuntisiksi työpäiviksi muutettuna Jari Aulan urakka olisi kestänyt yli viisi vuotta!
16.5.2011 Sokeain Ystävät julistaa kirjoituskilpailun tulevan juhlavuoden kunniaksi
Sokeain Ystävät ry täyttää 125 vuotta vuonna 2012. Juhlavuoden kunniaksi yhdistys haluaa kuulla tarinoita merkityksestään niiltä joita sen toiminta on koskettanut matkan varrella.
13.4.2011 Silmälääketieteen apurahat 2011 professori Tero Kivelälle ja FM Hanna Västinsalolle
Vuonna 2011 apurahaa myönnetään kahdelle tutkijalle, professori Tero Kivelälle tutkimusryhmineen 12 000 euroa ja FM Hanna Västinsalolle 8 000 euroa.
8.4.2011 Sokeain Ystäviltä taas ennätysavustukset
Sokeain Ystävät ry, on myöntänyt vuonna 2010 avustuksia, apurahoja, lahjoja ja palkintoja eniten koko historiansa aikana, yhteensä yli 331 000 euroa.
12.11.2010 Vuoden näkövammaistyöntekijä 2010 palkittiin
Sokeain Ystävät ry on valinnut Vuoden näkövammaistyöntekijäksi 2010 diakonissa Tuula Laitisen Tampereelta. Tunnustus on jaettu perjantaina 12.11.2010 Helsingissä. Diakonissa Tuula Laitinen on työskennellyt Tampereen evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän näkövammaistyöntekijänä vuodesta 1991 lähtien.
29.10.2010 Tukea vapaaehtoistyöntekijöiden ja vertaistukihenkilöiden virkistykseen
Sokeain Ystävät ry tukee alueyhdistysten vapaaehtoistyöntekijöiden ja vertaistukihenkilöiden koulutusta ja virkistystä 2000 eurolla yhdistystä kohden. Tuki tulee käyttää vuoden 2011 loppuun mennessä.
27.10.2010 Sokeain Ystävät ry teetti kohokartan Kallion alueesta
Helsingin Kalliossa sijaitsevan Pengertalon eli sokeaintalon ympäristöstä on valmistunut kohokartta. Sen avulla näkövammainen voi hahmottaa alueen kokonaisuuden ja liikkua itsenäisesti Kalliossa. Kartta on vähän tavallista aanelosta suurempi. Sen voi rullata ja ottaa mukaan. Pengertalon eli Helsingin sokeaintalon kartat kustantaa Sokeain Ystävät ry. Helsingin Sokeaintalo-Säätiön omistamassa Pengertalossa on 52 vuokra-asuntoa, joissa suurimmassa osassa vuokralaisena on näkövammainen.
18.5.2010 Sokeain Ystävät jakoi silmälääketieteellisiä apurahoja
Sokeain Ystävät ry myönsi vuonna 2009 silmälääketieteen apurahoja yhteensä 35 000 euroa. Vuonna 2010 myönnetään jatkoapurahaa kahdelle tutkimukselle yhteensä 15 000 euroa.
Tämä vuoden apurahansaajia ovat LL, silmälääketieteen erikoislääkäri Ville Saarela, jonka tutkimus käsittelee glaukooman eli silmänpainetaudin uutta mittaustapaa ja FM Hanna Västinsalo, joka on selvittänyt perinnöllistä kuurosokeutta aiheuttavaa Usherin oireyhtymää. Molemman tutkimukset saavat jatkorahoitusta 7500 euroa. Saarelan tutkimukseen on myönnetty vuodesta 2006 alkaen apurahaa yhteensä 32 500 euroa, Västinsalon tutkimukseen 34 000 euroa.
Apurahojen jakotilaisuudessa 18.5. esiteltiin tutkimusten nykytilaa ja julkistettiin jokin aika sitten valmistunut tutkimus Näkövammaisten oppilaiden kartoittaminen Lapin läänissä. Sen ovat tehneet erityisopettaja Eeva Nikkanen ja professori Lea Hyvärinen. Tutkimuksesta käy ilmi, että näkövammaisia lapsia on jopa kymmenen kertaa enemmän kuin tähän saakka on tiedetty. He ovat moni- tai liikuntavammaisia, eikä heidän näkövammaansa ole osattu diagnosoida.
10.5.2010 Sokeain Ystäviltä ennätysavustukset
Suomen vanhin näkövammaisjärjestö, vuonna 1887 perustettu Sokeain Ystävät ry, on myöntänyt vuonna 2009 avustuksia, apurahoja, lahjoja ja palkintoja eniten koko historiansa aikana, yhteensä 258 000 euroa.
19.4.2010 Sokeain Ystävien kunniapuheenjohtaja Olavi Schalin on kuollut
Sokeain Ystävät ry:n kunniapuheenjohtaja ja monivuotinen hallituksen jäsen, Kapteeninkatu 11:n pitkäaikainen isännöitsijä ja asukas, valtiotieteen maisteri Olavi Schalin on kuollut 89 vuoden ikäisenä. Hän oli talon rakennuttajan Herman Walentin Schalinin nuorin poika. Syvä osanottomme arvostetun kunniapuheenjohtajan ja isännöitsijän Olavi Schalinin poismenon johdosta.
1.4.2010 Maalipallon pelaajat luovuttivat adressin Sokeain Ystävät ry:lle
De Blindas Vänner - Sokeain Ystävät ry:n puheenjohtaja Ture Tähtinen sekä varapuheenjohtaja Ari Suutarla vastaanottivat Kaisa Penttilän ja Tuomas Törrösen luovuttaman adressin Onnelan liikuntasalin säilyttämisen puolesta. Adressin oli allekirjoittanut 128 maalipallon harrastajaa ja heidän tukihenkilöään.
4.1.2010 Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinto Klaus Härölle
Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinto 2010 on myönnetty Postia pappi Jaakobille -elokuvan ohjaajalle Klaus Härölle. Tunnustuspalkinnon sai alkuperäiskäsikirjoituksen lähettänyt Jaana Makkonen.
Tiedonvälityspalkinnon arvo on 10 000 euroa, tunnustuspalkinto 2000 euroa. Palkinnot jaettiin maanantaina 4.1.2010 ohjaaja Klaus Härön kotikaupungissa Porvoossa.
6.-15.11. 2009 Käsityöntekijät messuilla Sokeain Ystävien tukemana
Sokeain Ystävät ry sponsoroi käsityöyrittäjiä messuille kahtena marraskuun viikonloppuna. Tampereen alueen käsityöyrittäjät pääsivät messuille Tampereella ja pääkaupunkiseudun yrittäjät Helsingissä. Yhteistyökumppanina oli Näkövammaiset Käsityöntekijät ry, joka hoiti tiedottamisen ja järjestelyt jäsenistönsä suuntaan. Kädentaito 2009 -messut pidettiin Helsingin Messukeskuksessa 6.-8.11. Messukeskuksessa vieraili noin 33 800 kävijää. Suomen Kädentaidot 2009 -messut pidettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 13.-15.11. Messuilla oli 31 048 kävijää.
13.11.2009 Vuoden näkövammaistyöntekijä palkittiin
Vuoden näkövammaistyöntekijäksi 2009 on valittu erityisopettaja, FM Esko Ruuskanen. Sokeain Ystävät ry:n myöntämä tunnustus, 2500 euroa, jaettiin perjantai-iltana Helsingissä Näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä.
Esko Ruuskanen on tullut tunnetuksi mm. kehittämästään suomalaisesta pistenäytöstä, joka muuttaa tietokoneen ruudulla näkyvän tekstin pisteiksi, joita sokeat ja näkövammaiset voivat lukea sormenpäillä.
Esko Ruuskanen on ollut yli 30 vuotta näkövammaisten opettajana. Hän työskentelee Keskuspuiston ammattiopiston Arlan toimipaikan datanomikoulutuksen opettajana.
Lisätietoja
29.10.2009 Silmälääketieteelliset apurahat 2010
30.6.2009 Vuonna 2009 myönnetyt Onnelan virkistyslomat
Loma- ja kurssikeskus Onnelan ostamisen yhteydessä De Blindas Vänner – Sokeain Ystävät ry sitoutui tukemaan näkövammaisten virkistäytymistä Onnelassa. Tämän mukaisesti Sokeain Ystävät ry varasi näkövammaisyhdistyksille 5 vrk:n mittaisia virkistyslomia myönnettäväksi niiden jäsenille. Ohessa tilannetiedote asiasta.
25.6.2009 Ajankohtaista Onnelassa
Onnelan hotellinjohtajana aloitti Martti Meronen 6.4.2009.
Sokeain Ystävät on päättänyt tehdä parannuksia Onnelassa seuraavasti:
- Rantasaunan katto ja puuosat on maalattu. Ranta-alue on siistitty ja portaat ja laituri on maalattu.
- WLAN-verkon siirtonopeus on kymmenkertaistettu
- Impivaaran terassi pöytineen ja tuoleineen on uusittu.
- Päärakennus maalataan kauttaaltaan tämän vuoden aikana, työt on jo aloitettu.
- Majoitustiloihin on tilattu uudet huippulaatuiset Unikulman hotellisängyt sekä taulutelevisiot. Toimitus tapahtuu syksyn aikana.
- Lisäksi alueella suoritetaan runsaasti korjaus- ja huoltotöitä, joiden suorittamisessa on huomioitu erityisesti näkövammaisten antamat palautteet.
- Puustoa raivataan loppukesästä, minkä yhteydessä myös koira-aitaus laajennetaan.
7.4.2009 Sokeain Ystävien road show
Sokeain Ystävien toimitusjohtaja Ture Tähtinen on vieraillut eri paikkakunnilla tekemässä SYRY:n toimintaa tutuksi. Tilaisuuksiin on kutsuttu näkövammaisyhdistysten, kirkon diakonian, sairaalan näkövammaistyön ja sosiaaliviraston edustajia. Keskustelua on virinnyt paitsi sosiaali- ja vammaispalvelusektorin tilanteesta koko maassa, myös alueellisesta yhteistyöstä.
Syksyllä 2008 roadshow kävi Hyvinkäällä, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Helmikuussa 2009 vuorossa olivat Oulu, Rovaniemi, Kajaani ja Kuopio. Maaliskuussa 2009 kiertue rantautui Seinäjoelle tiedonvälityspalkinnon julkistamisen yhteydessä.
Kierros jatkuu kun kiireet Loma- ja Kurssikeskus Onnelan ja Helsingin Sokeaintalo-Säätiön ympärillä tasaantuvat. Toimitusjohtaja lähtee mielellään kertomaan Sokeain Ystävistä sopivan tilaisuuden tullen myös pyynnöstä.
Kuvia Kajaanin tilaisuudesta Ravintola Siriuksessa 9.2.2009

Kuva Rovaniemen tilaisuudesta City Hotellissa 5.2.2009

13.3.2009 Sokeain Ystävät myönsi silmälääketieteellisiä apurahoja 35 000 €
De Blindas Vänner - Sokeain Ystävät ry on myöntänyt vuoden 2009 silmälääketieteellisiä apurahoja viidelle tutkimukselle yhteensä 35 000 €.
12.3.2009 Sokeain Ystävät osti Onnelan
De Blindas Vänner - Sokeain Ystävät ry ja Näkövammaisten Keskusliitto ry ovat eilen allekirjoittaneet kauppakirjan Loma- ja Kurssikeskus Onnelasta. Tuusulanjärven rannalla sijaitseva kulttuurihistoriallisesti arvokas Onnela siirtyy 1.4.2009 Sokeain Ystävien omistukseen kuten myös siinä toimiva loma- ja kurssikeskustoiminta henkilöstöineen.
Lue koko tiedote
10.3.2009 Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinto jaettiin Seinäjoella
Sokeain Ystävien valtakunnallinen tiedonvälityspalkinto, 10 000 euroa, jaettiin tiistaina Seinäjoella. Palkinto on kaksiosainen: yhteisöosuuden, 8000 euroa, sai Pohjanmaan Näkövammaiset ry ja yksilöosuuden, 2000 euroa, filosofian maisteri, oikeustieteen kandidaatti Eero Vartio. Onnitelut palkituille!
Lue koko tiedote
3.3.2009 Kannustusapurahat 2009
De Blindas Vänner – Sokeain Ystävät ry julistaa haettavaksi näkövammaiselle opiskelijalle tarkoitetun kannustusapurahan hänen suorittaessaan loppututkinnon vuoden 2009 aikana integroituna opiskelijana (ei erityisoppilaitoksessa).
Kannustusapuraha voidaan myöntää hakemuksesta jonka loppututkinnon suorittanut tekee yhdistyksemme kotisivuilla olevalla anomuslomakkeella. Hakemuksen liitteenä on toimitettava oikeaksi todistettu jäljennös loppututkinnon suorittamisesta sekä näkövammaistodistus.
2.3.2009 Haemme johtajaa Onnelaan omistajamuutoksen vuoksi ja edellisen jäädessä eläkkeelle
De Blindas Vänner - Sokeain Ystävät ry
etsii haastavaan työhön
HOTELLINJOHTAJAA
LOMA- JA KURSSIKESKUS ONNELAAN
Huoneluku 32
Loma- ja kurssikeskus Onnela sijaitsee Tuusulanjärven kulttuurihistoriallisissa maisemissa. Onnela tarjoaa kattavasti kokous-, ravintola- ja majoituspalveluita. Vajaa kolmasosa käyttökapasiteetista on varattu näkövammaisille. www.onnela.com
- valmiutta operatiivisiin tehtäviin
- henkilöstö- ja taloushallinnon osaamista
- hotelli- ja ravintola-alan kokemusta
- soveltuvaa koulutusta
- esimiestyön ja johtamisen koulutusta ja työkokemusta
- vääpeliasennetta vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen ohella
- rohkeutta toteuttaa muutoksia
Tiedustelut sihteeri@syry.fi, p. 09-761176
yllä olevaan sähköpostiosoitteeseen tai postitse:
De Blindas Vänner - Sokeain Ystävät ry
Petaksentie 2-4
00630 Helsinki
14.1.2009 Sokeain Ystävät myönsi vuoden 2008 aikana avustuksia, apurahoja, lahjoja ja palkintoja yhteensä ennätykselliset 203 408 e.
Vuoden 2008 aikana Sokeain Ystävät ry vastaanotti ja käsitteli suomalaisten näkövammaisten avustushakemuksia yhteensä 170 kappaletta. Hakemuksista 131:n perusteella myönnettiin avustus, eli hakijoista 77 % sai avustuksen. Tämän lisäksi yhdistys jakoi silmälääketieteellisiä apurahoja, virkistyslomia, vuoden näkövammaistyöntekijä- ja tiedonvälityspalkinnot sekä stipendejä Arlainstituutin näkövammaisille opiskelijoille.
24.11.2008 Näkövammaisille tukea joulumyyjäisiin
Sokeain Ystävät ry tukee näkövammaisia käsityöntekijöitä heidän osallistuessaan joulumyyjäisiin korkeintaan 100 eurolla/myyntipöytä ja tilaisuus. Hakemus, kopio kuitista ja myyjäisten esite tms. toimitetaan Syryn toimistoon. Hakemukset ja liitteet voi lähettää postitse, netissä tai sähköpostilla. Täytettävät hakemukset löytyvät nettisivuilta kohdasta 'Avustukset'.
22.11.2008 Käsityökeskuksen joulumyyjäiset ja avoimet ovet
Käsityökeskuksen joulumyyjäiset pidettiin la 22.11. ja samalla tekijät pääsivät esittelemään kädentaitojaan isompien tilaustöiden äärellä. Joulumyyjäisissä kävi neljän tunnin aikana noin 450 vierailijaa. Orient Occident tarjosi vieraille kahvit ja pullaa ja Sokeain Ystävät grillimakkaraa pakkasen keskellä.
15.11.2008 NKL:n liittovaltuusto: Loma- ja kurssikeskus Onnelan myynti
NKL:n liittovaltuuston kokouksessa oli esillä Loma- ja kurssikeskus Onnelan myynti. Laajan ja tunteita herättävän keskustelun yhteydessä Sokeain Ystävät esitti perusteluineen liittovaltuustolle hallituksen myyntiehdotuksen hylkäämistä ja myynnin palauttamista valmisteluun.
Sokeain Ystävien esityksessä hallituksen puheenjohtaja Ture Tähtinen esitti myös yhdistyksen kiinnostuksen hankkia Loma- ja kurssikeskus Onnela omistukseensa ja esittikin neuvottelukutsun NKL:n hallitukselle. Liittovaltuusto päätti ettei Onnelaa tässä vaiheessa myydä ja että hallitus jatkaa myynnin valmistelua.
15.11.2008 Aloite yhteisöllisyyden edistämisestä
De Blindas Vänner – Sokeain Ystävät ry teki Näkövammaisten Keskusliitto ry:n Liittovaltuustoon aloitteen näkövammaisten yhteisöllisyyden edistämiseksi.
Ote aloitteesta
Yhdistyksemme tekemän aloitteen perusteella Näkövammaisten Keskusliiton Hallitus edellyttää, että jäsenpalveluyksikön normaalin toiminnan puitteissa selvitetään jäsenyhdistysten yhteyshenkilötoiminnan ja näkövammaisten kerhotoiminnan nykytila sekä kartoitetaan jäsenyhdistysten toiveet toiminnan kehittämiselle.
15.11.2008 Vuoden 2008 näkövammaistyöntekijä
De Blindas Vänner - Sokeain Ystävät ry on päättänyt valita ja palkita vuoden näkövammaistyöntekijän. Näkövammaistyön kentältä palkitsemisen ja kiitoksen kohteena on nyt vuonna 2008 Näkövammaisten Keskusliitto ry:n aluesihteerityö ja vuoden näkövammaistyöntekijä liiton Keski-Suomen piirin aluesihteeri, sosiaalityöntekijä ja diakoni Leena Pihlainen.
14.-16.11.2008 Näkövammaiset Käsityöntekijät Kädentaidot-messuilla

Näkövammaiset Käsityöntekijät ry osallistui menestyksekkäästi ensimmäisille messuilleen Sokeain Ystävien tuella. Suomen Kädentaidot 2008 -messut pidettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa viikonloppuna. Messuilla oli 35 439 kävijää ja Näkövammaiset Käsityöntekijät näkyivät edukseen.
Kuva: Keijo Jokinen
30.10.2008 Silmälääketieteelliset apurahat 2009
Sokeain Ystävien sosiaalista lomaa voi nyt hakea ympäri vuoden. Loma on diakoniatyöntekijöiden työväline heidän kohdatessaan näkövammaisia ja vain diakoniatyöntekijä voi hakea lomaa asiakkaalleen. Hakua hallinnoidaan Kirkkohallituksessa, josta Sokeain Ystävien työvaliokunta saa päätösehdotuksen. Lisätietoja antaa toimistosihteeri Arja Kunnala, arja.kunnala(at)evl.fi. Ohjeita Kirkkohallituksen sivuilla.
12.5.2008 Uusi kannustusapuraha
De Blindas Vänner – Sokeain Ystävät ry päätti tänään työvaliokunnankokouksessaan julistaa haettavaksi näkövammaiselle opiskelijalle tarkoitetun kannustusapurahan hänen suorittaessaan loppututkinnon vuoden 2008 aikana integroituna opiskelijana (ei erityisoppilaitoksessa). Myönnettävien kannustusapurahojen maksimisuuruudet ovat seuraavat:
- ylioppilas, ammatti- ja erikoisammattitutkinto 500 €
- ammatillinen perustutkinto 800 €
- ammattikorkeakoulututkinto 1 000 €
- alempi korkeakoulututkinto 1 000 €
- ylempi korkeakoulututkinto 1 500 €
- lisensiaattitutkinto 2 000 €
- tohtorinväitös 2 500 €
Kannustusapuraha voidaan myöntää hakemuksesta jonka loppututkinnon suorittanut tekee yhdistyksemme www-sivuilla olevalla anomuslomakkeella. Hakemuksen liitteenä on toimitettava oikeaksi todistettu jäljennös loppututkinnon suorittamisesta sekä näkövammaistodistus.
7.3.2008 Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinto Päijät-Hämeeseen
De Blindas Vänner – Sokeain Ystävät ry:n tiedonvälityslahja, 10 000 euroa, jaettiin torstaina Lahdessa. Lahjan yhteisöosuuden, 8 000 euroa, sai Päijät-Hämeen Näkövammaiset ry ja 2 000 euron henkilökohtaisen osuuden sai Sirkka-Liisa Mäkinen. Lisäksi tilaisuudessa jaettiin 2 000 euron tunnustuslahja Sergius Collianderille.
Onnea lahjoituksen saaneille!
Lisätietoja
10.1.2008 Silmälääketieteelliset apurahat 2008
De Blindas Vänner – Sokeain Ystävät ry myönsi Schalinin rahastosta 36.500 euroa silmälääketieteelliseen tutkimustyöhön viidelle tutkimusryhmälle:
Heli Skottman, FT, dosentti 10.000 e
Jaana Lunnela , TtM, sh 7.000 e
Ville Saarela, LL 7.500 e
Hanna Västinsalo, FM, perinnöllisyystieteilijä 7.000 e
Kati Kinnunen, LL 5.000 e
Onnea apurahan saajille!



