Ennätysmäärä avustuksia 2009

Suomen vanhin näkövammaisjärjestö, vuonna 1887 perustettu Sokeain Ystävät ry, on myöntänyt vuonna 2009 avustuksia, apurahoja, lahjoja ja palkintoja eniten koko historiansa aikana, yhteensä 258 000 euroa. 

Suurin osa avustuksista (46 %) myönnettiin näkövammaisten loma- ja virkistystoiminnan tukemiseen. Muita kohteita olivat muun muassa hädänalaisessa asemassa olevien näkövammaisten auttaminen (17 %) ja näkövammaisten kodinperustaminen (8 %). Lisäksi jaettiin stipendejä ja myönnettiin tukea opintoihin, opintomatkoihin ja laitehankintoihin.

Sokeain Ystävät myönsi vuonna 2009 silmälääketieteen apurahoja yhteensä 35 000 euroa. Tiedonvälityspalkintoon ja Vuoden näkövammainen työntekijä -palkintoon käytettiin 12 500 euroa.

Vuoden 2009 aikana Sokeain Ystävät ry johti hallinnoimansa Helsingin Sokeaintalo-Säätiön omistaman Pengertalon 3,7 miljoonan euron peruskorjausta ja pelasti Loma- ja kurssikeskus Onnelan näkövammaisten käyttöön ostamalla sen omakseen. Onnela on nykyään Majatalo Onnela ja siellä on menossa laaja uudistus- ja kunnostustyö. Majataloa uusitaan vaiheittain parin seuraavan vuoden aikana ja se on auki normaalisti myös kunnostustöiden ajan.

Sokeain Ystävät ry toimii valtakunnallisesti. Se on säätiömäinen ja omavarainen, eikä saa valtiontukea tai muutakaan tukea. Se pyrkii auttamaan heikoimmassa asemassa olevia näkövammaisia, joita muu apu ei tavoita.

Avustukset tarkemmin

<< Takaisin Uutiset-sivulle