Tiedonvälityspalkinto 2008
De Blindas Vänner – Sokeain Ystävät ry:n tiedonvälityspalkinto, 10 000 euroa, jaettiin torstaina Lahdessa. Palkinnon yhteisöosuuden, 8 000 euroa, sai Päijät-Hämeen Näkövammaiset ry ja henkilökohtaisen osuuden, 2 000 euroa, sai Sirkka-Liisa Mäkinen. Lisäksi tilaisuudessa jaettiin 2 000 euron tunnustuspalkinto Sergius Collianderille.
Päijät-Hämeen näkövammaiset ry palkittiin 8000 eurolla esimerkillisestä tavasta hoitaa alueensa sokeiden ja vaikeasti heikkonäköisten tiedonsaantia. Palkinnon vastaanotti puheenjohtaja Tapio Äystö. Palkinnon myöntäjä toteaa että Päijät-Hämeen näkövammaiset ry:n sopimus modeemipohjaisesta pääsystä lahtelaisen Etelä-Suomen Sanomien tietokantaan viitoitti tietä nykyaikaan. Näkövammaiset pystyivät ajantasaisesti lukemaan lehteä tietokoneen puheohjelman avulla. Hanketta tuki Näkövammaisten Keskusliiton tiedonhallintapalvelu.
Tiedonvälityspalkinnon 2 000 euron henkilöosuuden sai nastolalainen Sirkka-Liisa Mäkinen, joka käynnisti aiemmin jo lopahtaneen alueellisen äänilehtitoiminnan 12 vuotta sitten, toimiessaan Päijät-Hämeen Näkövammaisten puheenjohtajana. Tiedonjyvä-äänilehteä luetaan Lahden seudun ulkopuolella Riihimäkeä ja Heinolaa myöten.
Tunnustuspalkinnon, 2 000 euroa, sai Mäntsälässä asuva Sergius Colliander, ruotsinkielisen Finlands Synskadade –lehden monivuotinen päätoimittaja. Colliander palkittiin Suomen ruotsinkielisille näkövammaisille suunnattujen informaatiopalvelujen kehittämisestä ja tuottamisesta
– Tiedonvälityspalkinto annetaan vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on helpottanut näkövammaisten arkea informaation välittäjänä. Nyky-yhteiskunnassa tiedon esteettömän saamisen merkitys on korostunut ja yhdistyksemme pyrkiikin olemaan ajan hermolla avustuksia ja palkintoja myöntäessään, toteaa palkinnot jakanut Sokeain Ystävät ry:n puheenjohtaja Ture Tähtinen.
Suomen vanhimman näkövammaisjärjestön, vuonna 1887 perustetun
De Blindas Vänner – Sokeain Ystävät ry:n tiedonvälityspalkinto jaettiin nyt neljännen kerran. Palkinnoista päättää yhdistyksen hallituksen työvaliokunta.
Kuva: Sofia Stenlund


