Tiedonvälityspalkinto 2010

 TVP 2010 ryhmäkuva

 

 

 

 

 

 

Kuvassa vasemmalta oikealle: SYRY:n puheenjohtaja Ture Tähtinen, palkitut ohjaaja Klaus Härö ja käsikirjoittaja Jaana Makkonen, SYRY:n sihteeri Miia Jalonen ja varapuheenjohtaja Ari Suutarla.

Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinto 2010

Postia pappi Jaakobille -elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Klaus Härö sai Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinnon. Palkinto, 10 000 euroa, jaettiin 4.1.2010 Porvoossa. Tunnustuspalkinnon, 2000 euroa, sai saman elokuvan alkuperäiskäsikirjoittaja Jaana Makkonen. Molemmat palkinnonsaajat olivat paikalla Porvoon Café Cabriolessa. Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinto jaettiin kuudennen kerran.

Varapuheenjohtaja Ari Suutarlan perustelut vuoden 2010 tiedonvälityspalkinnolle

Klaus Härön elokuvaohjaus Postia Pappi Jaakobille kuvastaa konkreettisesti ja vahvasti toivon merkitystä ihmisen ja tässä tapauksessa vammaisen ihmisen elämässä. Se ei ole mikään absoluuttinen olotila, vaan ihmisen elämäntilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä syntyvä toivon ja armon kokemus. Härö osoittaa, että tänään on mahdollista tehdä koskettava, yllättävä ja jopa hauska elokuva ilman seksiä ja raakaa väkivaltaa.

Postia pappi Jaakobille esittelee myönteisellä tavalla muun muassa näkövammaisuutta sen todellisista ongelmista käsin. Monissa asioissa vain toinen ihminen on ratkaisu arjen pulmiin. Aihepiiri on ajankohtainen, kun syksyllä 2009 tullut lakimuutos toi vammaisille henkilöille oikeuden henkilökohtaiseen apuun.

Avustajan ja sokean henkilön roolien kohtaaminen ei ole itsestäänselvyys; ei myöskään arvomaailmojen samanlaisuus yhteistyön edellytyksenä. Syvältä roolien alta löytyvät maailmojen hienovarainen ero ja ihminen.

Klaus Häröltä on totuttu näkemään koskettavuuden vetovoimaa aiheiden valinnassa ja filmillisessä toteutuksessa. Postia pappi Jaakobille on ensimmäinen suomalainen, lähinnä näkövammaisia varten kuvailutulkattu kaupallinen elokuva. Tuotteellaan ohjaaja tulee Sokeain Ystävien työtä lähelle, ja siksi Klaus Härö saa yhdistyksen tiedonvälityspalkinnon 2010. Sen suuruus on 10.000 euroa. Käytettävissä Häröllä on ollut erikoislaatuinen käsikirjoitus, ja sen tekijä, Jaana Makkonen palkitaan henkilökohtaisella 2000 euron tunnustuspalkinnolla.

Ari Suutarla
Varapuheenjohtaja
Sokeain Ystävät ry


Puheenjohtaja Ture Tähtisen puhe tiedonvälityspalkinnon jakotilaisuudessa

De Blindas Vänner – Sokeain Ystävät ry on yli 120-vuotias näkövammaistyötä tekevä yhdistys, jonka toiminnan alkuajoilta voidaan mainita mm. sokeiden työkeskusten perustamisen sekä näkövammaisten ammattikoulutuksen hoitaminen aina vuoteen 1972. Näkövammaisten tiedonsaannin ja myös näkövammaisista tiedon saamisen ollessa yhä tärkeämpää näkövammaisten hyvän ja tasa-arvoisen elämän mahdollistamiseksi yhdistys perusti vuonna 2005 Sokeain Ystävien Tiedonvälityspalkinnon. Tämä palkinto on sen jälkeen vuosittain myönnetty näkövammaisten tiedonvälityksen kannalta merkittäville henkilöille ja yhteisöille.
Sokeain Ystävät ry:n tiedonvälityspalkinto jaetaan nyt kuudennen kerran. Koko palkintosumma, 10.000 euroa, jaetaan tällä kertaa yhdelle henkilölle, monella tavalla koskettavan Postia pappi Jaakobille -elokuvan ohjaajalle Klaus Härölle, joka elokuvallaan tulee myös Sokeain Ystävien työtä lähelle. Tämän lisäksi jaetaan tunnustuspalkinto, joka on suuruudeltaan 2.000 euroa. Se jaetaan saman elokuvan alkuperäiskäsikirjoittajalle Jaana Makkoselle. Ilman Jaana Makkosen käsikirjoitusta ei tätä hienoa elokuvaa olisi koskaan toteutettu. De Blindas Vänner – Sokeain Ystävät ry arvostaa suuresti myös sitä, että Jaana Makkonen osallistuu henkilökohtaisesti tähän palkitsemistilaisuuteen.

Palkinnon myöntämisen perusteina voidaan mainita kolme erilaista, kaikki hyvin ajankohtaista perustetta:
Ensinnäkin Klaus Härön elokuvaohjaus Postia pappi Jaakobille on monella tasolla merkittävä ja ajatuksia herättävä elokuva. Härön elokuvassa näkyy voimakkaasti toivon merkitys ihmisen – myös näkövammaisen - hyvän elämän mahdollistajana. Tämän toivon ilmentymänä elokuvassa esiintyy näkövammainen henkilö pääosassa, joka osaltaan antaa katsojalle mahdollisuuden saada kuva näkövammaisen ihmisen arjesta. Elokuvallisesti näinkin merkittävän teoksen ollessa kyseessä näkövammaisen henkilön esiintymisellä sen pääosassa on merkittävä arvo. Yhdistyksemme varapuheenjohtaja, sokea pappi Ari Suutarla onkin tehnyt elokuvan sisällöstä syvemmän tarkastelun, joka on osa koostamamme aineistoa.

Toiseksi elokuvassa kuvastuu yllättävällä ja koskettavalla tavalla autetun ja autettavan henkilön keskinäinen suhde. Henkilöiden muuntuvat roolit tarinan edetessä herättävät jopa kysymyksen siitä, kuka oikein auttaa ketä ja missä muodossa? Suomeen on syksyllä 2009 tullut lakimuutos, joka turvaa kaikille vammaisille henkilöille henkilökohtaisen avun. Elokuvan sokean papin avun tarpeesta ja hänen saamastaan avusta konkretisoituu tämän avun ja myös lakimuutoksen tarve, mikä muodostaa hyvinkin ajankohtaisen kytkennän vammaispolitiikan tähän päivään.

Kolmanneksi Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinnon jakamisen kannalta elokuvan merkitystä korostaa se, että elokuva on ensimmäinen näkövammaisille kuvailtu kaupallinen DVD-elokuva Suomessa, ja se esitetään lisäksi tänään televisiossa. Tämänkin asian tärkeys ja ajankohtaisuus korostuu, sillä kuvailun (näkövammaisten sekä kuurojen) edellyttävää lakiuudistusta valmistellaan parhaillaan, ja lakiuudistuksen edellyttämät eri yhteisöjen kuulemiset on suoritettu tämän syksyn aikana.
Olen tyytyväinen saadessani ojentaa Sokeain Ystävät ry:n tiedonvälityspalkinnon ohjaaja Klaus Härölle ja tunnustuspalkinnon käsikirjoittaja Jaana Makkoselle. Tällaisia hetkiä on harvoin.

Ture Tähtinen
Puheenjohtaja
Sokeain Ystävät ry

Tunnelmapaloja tiedonvälityspalkinnon jaosta

Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinnon jaossa oli poikkeuksellisen lämmin tunnelma. Tilaisuutta ei tarvinnut lopettaa, se loppui sitten, kun kaikki oli sanottu ja monista tuntuu että se jatkuu vieläkin jossakin mielen sopukoissa. Ehkä sellainen tilaisuus on hyvä tilaisuus.

Tilaisuuteen oli saapunut kaksi odotettua vierasta: ohjaaja Klaus Härö ja elokuvan alkuperäiskäsikirjoituksen laatinut Jaana Makkonen. Varsinkin Jaanan tuloa jännitettiin melkein sydän pamppaillen. Häntä ei ole nähty julkisuudessa, mutta Sokeain Ystävien tilaisuuteen hän halusi tulla ja oli myös luvannut tulla. Mutta tulisiko hän?

Melkein ensimmäisten vieraiden joukossa ovensuuhun ilmestyi vaalea nainen, joka tuntui jotenkin salaperäisen tutulta, varmaankin joku toimittaja, jonka nimikin melkein pyöri mielessä. Pitkähkön tovin ovensuussa seisottuaan hän sanoi hiljaa: "Minä olen Jaana Makkonen". Hän oli tullut!

Jaana Makkonen kertoi myöhemmin että ei juuri ollut oikein saanut nukutuksi edellisenä yönä. Mutta kun ohjaaja Härö saapui, jännitys hävisi kuin taikasauvaa heilauttamalla. Nähtävästi samainen sauva lumosi koko salin, sillä kaikki tunsivat suurta yhteyttä, olihan paikalla runsas joukko Postia pappi Jaakobille -elokuvan hartaita faneja, jotka tosin olivat kuvaajiksi ja toimittajaksi naamioituneet.

Aika harvoin näkee, että palkitut osaisivat oikeasti arvostaa saamiaan palkintoja, monesti koko seremonia on jonkinlaista pakkopullan syöntiä. Ehkä tärkeintä on voitto, eivät palkinnot. Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinnon jaossa molemmat palkitut tuntuivat nauttivan saamastaan tunnustuksesta aivan aidosti ja kiitospuheissa erottui liikutuksen vivahde.

Postia pappi Jaakobilla on ollut ihmeellinen kyky saada tunteet pintaan. Palkinnonjakotilaisuudessa yksi jos toinenkin tunnusti "melkein itkeneensä" tai itkeneensä elokuvaa katsoessaan. Joku muistutti, että elokuvan katsomisen jälkeen voi vielä herkutella katsomalta dvd:ltä ohjaajan kommentit, mikä puolestaan ilahdutti Klaus Häröä. Hän laski leikkiä, että voi sanoa tuottajalle tavanneensa vihdoinkin ihmisen, joka on nuo kommentit katsonut. Tarkistuslaskennassa kommenttiraidan katsojia löytyi joukostamme enemmän kun yhdessä kädessä on sormia.

Ohjaaja Klaus Härö tunnusti, että tekisi mielellään kaikkiin elokuviinsa ohjaajan kommentit, mutta säästösyistä ne ovat muista elokuvista jääneet pois. Elokuvan tuottaminen on niin kallista, että Suomessa on pakko säästää kaikesta mistä voi. Kovin paljon kommenttiraidan tekemiseen ei voimavaroja kylläkään tarvita, ehkä pari tuntia studioaikaa ja kenties jopa kolme senttiä kalliimpi dvd-levy mutta säästö se on pienikin säästö.

Postia pappi Jaakobille -elokuvan kommentit Härö nauhoitti yhdellä otolla eli hän puhui 72 minuuttia yhteen pötköön. Vesi maistui jälkeenpäin, mutta muuten puhe sujui kuin itsestään. Elokuva pyörii taustalla, Härö puhuu. Saamme kuulla miksi jokin asia tehtiin niin kuin tehtiin ja mitä jätettiin tekemättä.

Elokuvan kirkko on ulkopuolelta Tyrvään kirkko ja sisäpuolelta Hattulan kirkko. Siihen aikaan kun pappia kuvattiin, Tyrvään kirkossa hyöri kaksi kuvataiteilijaa eli Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen, jotka maalasivat kirkon alttaritaulua ja muuta sisustaa vuorotellen öin ja päivin. Sattuipa sitten niin, että Kuutti Lavonen ilmestyi ulkosalle pensseleitään putsaamaan. Härö muistaa kohtaamisen vieläkin - hän on saanut tavata Kuutti Lavosen. Ehkä tämä puolestaan kertoo tutuilleen, että hän on saanut tavata Klaus Härön.

Ohjaajaa kuunnellessa tulee mieleen, että hän ei taida edes tietää mitä on tehnyt. Mihin mies vielä ehtiikään. Seuraava elokuvan aihe on jo katsottuna, mutta kukaan ei vielä tiedä, toteutuuko se ja jos toteutuu, milloin. Suomessa elokuvanteko on paitsi taidetta, myös arpapeliä. Varmantuntuinenkin hanke saattaa kaatua viime metreillä, sen on jokainen elokuvantekijä saanut kokea.

Härön seuraavalla elokuvalla on työnimi Toivon talo. Se kertoo asemasodan aikana rintamalla pitkästyvästä miesjoukosta, joka innostuu uuden tulokkaan esimerkin voimin rakentamaan taloa hirsi hirreltä. Mutta vasta sitten kun kamera surisee korvanjuuressa, elokuva tulee - ehkä parin vuoden päässä.

Postia pappi Jaakobille syntyi pienellä budjetilla ennätysajassa, Jaana Makkosen laskujen mukaan 17 viikossa. Jaanan haastattelu näille sivuille on tekeillä.

Kaikki loppuu aikanaan, sanotaan. Niin kävi myös lämminhenkiselle tilaisuudellemme, mutta myös sen muisto elää vähintään joka kerran kun Postia pappi Jaakobille pyörähtää käyntiin.


KLAUS HÄRÖ: "PALKINTO VETI SANATTOMAKSI"

Tieto Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinnosta sai ohjaaja Klaus Härön sanattomaksi, vaikka hänet tunnetaan puheliaana miehenä.
- En osannut yhtään odottaa tämmöistä palkintoa, minulle oli sydämen asia että sain tehdä tämän elokuvan tästä hienosta aiheesta, vanhasta sokeasta papista.
Yli 100 000 suomalaista tietää, mistä Postia pappi Jaakobille -elokuvassa on kysymys. He ovat nähneet tarinan elokuvateatterissa tai dvd:ltä. Samana päivänä kun Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinto jaetaan, Postia pappi Jaakobille tulee televisiosta Kotikatsomossa (4.1.) ja vielä uusinta perjantaina (8.1.).

Vaikka palkitseminen saa ohjaaja Härön hieman hämilleen, elokuva Postia pappi Jaakobille on tottunut keräämään palkintoja kansainvälisiltä elokuvajuhlilta.
Marraskuun alussa Postia pappi Jaakobille palkittiin Lyypekin pohjoismaisen elokuvan festivaaleilla yleisön suosikkina sekä kirkon erikoispalkinnolla. Mannheim-Heidelbergin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Postia pappi Jaakobille voitti pääpalkinnon, samoin Kairon elokuvafestivaaleilla Kultaisen Pyramidin parhaana elokuvana. Elokuvan käsikirjoittaneet ohjaaja Klaus Härö ja Jaana Makkonen palkittiin parhaasta käsikirjoituksesta.
Postia pappi Jaakobille on Suomen valinta Oscar-ehdokkaaksi parhaan ulkomaisen elokuvan sarjassa.
Viisi lopullista ehdokasta valitaan helmikuun alussa 65 maan ehdokkaiden joukosta. Oscar-voittajat julistetaan maaliskuun 7. päivä.
Me suomalaiset olemme valmiita Oscarin saamiseen. Olisi suuri kunnia suomalaiselle elokuvalle, jos Postia pappi Jaakobille valittaisiin ehdokkaaksi - voitosta puhumattakaan.


KLAUS HÄRÖN PALKINTOHAASTATTELU

”Olen vasta...
elokuvan opiskelija”

”Piti tehdä pieni
suomalainen elokuva”

”Elokuvan tekeminen on ihmisen lähelle pääsemistä...”

Yhtenä aivan tavallisena päivänä Klaus Härön postin seasta löytyi kirjekuori, jossa oli Jaana Makkosen alkuperäinen käsikirjoitus elokuvaan Postia pappi Jaakobille! Se tuli yllättäen ja varoittamatta, mutta henkinen tilaus oli olemassa: jotain senkaltaista Härö oli kaivannutkin, jotain johon tarttua seuraavaksi.
Hän tiesi heti, että tässä se on, tämän elokuvan hän tekee!
Nyt vanhan papin seurassa on vierähtänyt reilusti kaueammin kuin oli tarkoitus. Alunperin piti tehdä pieni suomalainen elokuva lähinnä tv:tä varten, mutta kun valmista elokuvaa koe-esitettiin, huomattiin että elokuvalla on taianomainen imu. Se naulitsee katsojat penkkeihin.
Syntyi varovainen ajatus, että elokuva saattaisi menestyä myös elokuvateattereissa. Elokuvan tuottaja arveli, että jos 20 000 katsojan raja menee rikki, voidaan olla tyytyväisiä.
Elokuvan on nähnyt teattereissa miltei 100 000 katsojaa ja noin 15 000 on ostanut elokuvan dvd:n.

Lumo jatkuu: Postia pappi Jaakobille nähdään televisiossa TV 1:n Kotikatsomossa samana päivänä kuin Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinto jaettiin eli 4.1. ja toisen kerran 8.1.
Alkuperäisen Yleisradion kanssa tehdyn sopimuksen mukaan elokuva piti näyttää televisiossa jo viime pääsiäisenä, mutta päivämäärää saatiin siirretyksi, kun elokuva päätettiinkin esittää myös elokuvateattereissa.
Postia pappi Jaakobille on historiallinen elokuva, koskaan aikaisemmin menestyselokuvaa ei ole saatu televisioon näin nopeasti.

Se on ainutlaatuinen myös näkövammaisten kannalta: se esitetään kuvailtuna. Näkövammaiset pääsevät ensimmäisen kerran nauttimaan suositun elokuvan televisiosta kuvailtuna muiden kanssa samaan aikaan.
Postia pappi Jaakobille on ollut jo jonkin aikaa saatavana kuvailtuna dvd:nä. Ohjaaja Härö ja pääosanesittäjä Heikki Nousiainen kävivät kauan sitten Näkövammaisten Keskusliitossa tutustumassa näkövammaistietoon ja Härö jopa kokeili valkoisen kepin kanssa kulkemista silmät peitettyinä, Nousiainen puolestaan tarkkaili Häröä. Kun elokuva sitten valmistui, se esitettiin erikoisnäytöksenä näkövammaisille, jolloin Näkövammaisten Kulttuuripalvelun kuvailukursseilta valmistunut kuvailija Pirkko-Leena Toikka kuvaili elokuvan. Sama kuvailu päätyi sittemmin myös dvd:lle ja lopulta televisioon.

Klaus Härö on elänyt elokuvien kautta jo ennen kuin rupesi tekemään niitä. Hän oli nuorena elokuvafriikki, joka katsoi elokuvia laidasta laitaan, ensin viihdettä, sitten vakavampaa. Hän oppi elokuvien kautta samastumaan toisiin kulttuureihin, erilaisiin ihmisiin, elämään heidän elämäänsä. Hän toivoo, että myös hänen elokuviensa katsojat kokisivat jotakin samanlaista.
Härölle kävi niin kuin monille muille. Kun katsoo paljon elokuvia, alkaa kaivata sisältöä, rupeaa etsimään jotakin enemmän. Hän löysi ruotsalaiset ja tanskalaiset draamat, juuri ne, jotka monista tuntuvat pysähtyneiltä ja jopa pitkästyttäviltä.
Mutta juuri niitä katsomalla tullaan ohjaajaksi! Häröstäkin tuntui, että vaikka matkaa noihin maihin oli vain muutamia satoja kilometrejä, siellä oltiin valovuosien päässä meistä, tekemisen taso oli ja on edelleenkin niin toisenlainen kuin meillä, oikea sana saattaisi olla yleiseurooppalainen.
- Viime vuosina meilläkin tosin on opittu tekemään elokuvaa, joka näyttää hyvältä. Käsikirjoitukset ovat parantuneet ja ollaan hyvin taitavia tekemään hyvännäköistä kuvaa, mutta omaa sisältöä saisi olla vieläkin enemmän.
Ennen kuin ehdimme ajatella, että nyt puhuu oppimestari, Härö kiirehtii sanomaan, että ei suinkaan katso itseään valmiiksi, palkitseminen tuntuu paremminkin hieman hämmentävältä, kun on nähnyt hienoja, puhuttelevia elokuvia.
- Toivon oppivani jokaisesta elokuvastani jotakin ja pystyväni siirtämään oppini seuraavaan elokuvaan.

Suuruutta ei ole, että osaa kertoa tarinan, suuruutta on, että saa katsojan odottamaan jotakin sellaista tapahtuvaksi, jonka tietää väistämättä tapahtuvan, mutta jota silti odottaa silmäripsenkään värähtämättä. Ja kun niin tapahtuu, tietää että mestari on ollut asialla.

Härö itse sanoo olevansa elokuvataiteen opiskelija. Uskoisimmeko me häntä? Vai uskoisimmeko, että suunta on jo kääntynyt, nyt tai ainakin kohta tullaan ottamaan oppia meille niin Ruotsista kuin Tanskastakin.
Härö on elokuvamies henkeen ja vereen. Kun hän kääntää puheen elokuvien rahoitukseen, jokainen tietää mitä on tulossa, mutta silti kuuntelen korvat höröllä. Mestari - eikun siis opiskelija - puhuu:
- Meillä on edelleen puolet vähemmän resursseja kuin esimerkiksi Tanskalla tai Ruotsilla.
Härö haluaa oikaista harhaluulon, että suomalaisen elokuvan tukemiseen käytettäisiin veronmaksajien rahoja. Koko elokuvatuen maksaa kansan pelaava käsi eli rahat myönnetään veikkausvoittovaroista.
Suomalainen elokuva on suosituin ja katsotuin taidemuoto, mutta rahaa se saa silti vähemmän kuin esimerkiksi ooppera, teatteri tai urheilu. Elokuvien tekeminen on kallista, jos sitä verrataan vaikkapa kirjan kirjoittamiseen. Pienenkin elokuvan tekeminen vaatii satojatuhansia.

Omalla tavallaan Härö on aina ollut vakava elokuvia tehdessään, eivätkä hänen aiheensakaan ole koskaan olleet kepeitä. Pappi Jaakobin maailmaan hän tuntuu solahtaneen sieluaan myöten. Ehkä taustaa on antanut nuoruuden kiinnostus uskontokysymyksiin ja jopa pappisuraan, kenties ohjaamisen perusote vain on sopinut myös tähän elokuvaan.
Aika monet elokuva-alalla työskentelevät ovat suorittaneet asepalveluksensa siviilipalveluksessa Jörn Donnerin viitoittamaa tietä, niin Härökin. Ja monille tuo aika on antanut suuntaa tulevaan.

Härö oli siviilipalveluksessa Arla-instituutissa ja tottui valkoisiin keppeihin ja näkövammaisiin. Nuo kokemukset ovat jääneet hänen mieleensä, samoin joukko ystäviä ja tuttavia. Härö tosin muistuttaa, että ei tuolloin ollut esimerkillinen työntekijä, eikä ymmärtänyt vastuutaan. Hän oli mm. juuri muuttanut lapsuudenkodistaan ja elämässä tapahtui paljon.
Hänellä on myös toinen, myöhempi yhteys näkövammaisen elämään. Hän joutui seuraamaan sivusta, kuinka hänen pitkäaikainen opettajansa, ystävänsä ja työtoverinsa Kjell Sundsted menetti vähitellen näkönsä rappeumasairauden takia. Kjell on nyt 55-vuotias sokea, mutta vielä Näkymätön Elina ja Uusi ihminen -elokuvan aikaan hän näki jonkin verran.
Molemmat hienot elokuvat ovat Kjellin kynästä. Uuteen ihmiseen liittyy paljon enemmänkin, se on hänen oman sukunsa tarina. Jos hänen äitinsä ei olisi karannut elokuvassa kuvatusta laitoksesta, Kjelliä ei olisi olemassa.
Yhtälailla Klaus on nähnyt, että elämä ja jopa työ voi jatkua sokeutumisen ja näkövamman jälkeenkin: Kjell Sundstedt kirjoittaa puhuvan tietokoneen avulla kuten ennenkin - ainoastaan näyttö ja näkö puuttuvat.

Häröä on luonnehdittu pienten, heikkojen ja jotain menettäneiden kuvaajaksi, mutta silloin on unohdettu se sisäinen voima, joka kaikista hänen päähenkilöistään heijastuu. Ehkä juuri pienten ihmisten sisäinen vahvuus toivottomantuntuisissakin tilanteissa erottaa Härön elokuvat monista muista. Jos nyt pieniä ihmisiä on edes olemassa. Kuka on pieni ihminen? Ja ennen kaikkea, onko joku toinen arvokkaampi tai parempi? Ohjaaja itse ei puhu pienistä ihmisistä, vaan – pienistä elokuvista. Sellainen on hänen mielestään myös Postia pappi Jaakobille.
Elokuvan lumo ja kiinnostavuus voi johtua myös siitä, että kun se on valmis, se on valmis. Suoritusta ei voi parantaa, eikä harjoittelu auta kuten vaikka urheilussa. Ainutlaatuinen taideteos on joko syntynyt tai jäänyt syntymättä.
- Tarkoitukseni ei ole kertoa tapahtumista, eikä vastata kysymykseen, miten, vaan päästä lähelle ihmistä. Elämä ei aina ole sellaista kuin toivottaisiin. Ihmisen elämä... mikä rikas sisältö siellä on... Ihminen on arvokas, vaikka sitä ei ensisilmäyksellä aina näe.

Suuret kysymykset ovat olleet samoja kaikissa Härön elokuvissa. Onko ihmisellä enää virkaa, kun hän ei voi tehdä sitä, mitä on tottunut tekemään, onko ihmisellä enää mitään paikkaa, kun hänestä ei ole hyötyä. Ja mihin hän lopulta päätyy. Käykö hänelle kuin muinaisille mykän elokuvien sankareille, joita tie kutsui. Onko enää tietä, jota kulkea keppi heiluen?
Elokuvasta seuraavaan... Klaus Häröllä on ainakin pari uutta ideaa käsikirjoitusvaiheessa, mutta niiden aika ei ole aivan vielä.
Postia pappi Jaakobille on Suomen ehdokas Oscar-palkinnon saajaksi parhaan ulkomaisen elokuvan sarjassa. Me suomalaiset olemme ruvenneet ajattelemaan, että nyt se Oscar lopultakin tulee.
Härö jarruttelee.
- Elokuva on vasta ehdolla Oscar-ehdokkaaksi. Lopulliset ehdokkaat valitaan helmikuun alussa. Olisi suuri voitto suomalaiselle elokuvalle, jos pappi Jaakob pääsisi ehdokkaaksi. Sen pitemmälle ainakaan minä en uskalla ajatella. Olisi hienoa, jos edes lähivuosina jokin suomalainen elokuva yltäisi ehdokkaaksi. Mukana on 65 maata. Viisi elokuvaa pääsee ehdokkaaksi ja yksi sitten lopulta valitaan voittajaksi.
Vaikka tosiasiat nyt ovat tiedossa, meitä suomalaisiako se estäisi, me uskomme, että Postia pappi Jaakobille saa Oscarin tai ainakin ehdokkuuden, kunnes toisin todistetaan.


JAANA MAKKOSEN PALKINTOKIRJOITUS

”Tunnustuspalkinto
lämmitti sydäntä”

”Pieni tarina sai
suuret tekijät”

"On sydäntä lämmittävää saada tunnustusta tehdystä työstä.
Sokeain Ystävät ry tekee arvokasta, tärkeää työtä ja arvostan tämän yhdistyksen kautta osakseni tullutta tunnustusta hyvin korkealle. Se osoittaa, että pienen tarinan keinoin on mahdollista rakentaa ymmärrystä ja kontakteja erilaisten ihmisten välille.
Postia pappi Jaakobille -elokuvan loppupuolella on yksi lempikohtauksistani. Siinä muita aina vilpittömästi auttanut, mutta nyt vanhuuden heikentämä sokea Jaakob yllättäen horjahtaa. Leila tarttuu Jaakobin käteen antaakseen tukea. Kädet tarttuvat toisiinsa lujasti. Mielestäni kohtauksessa kiteytyy se, mistä elokuvassa – ja elämässä yleensä – on kysymys: ihminen ei elä pelkästään itseään varten. Tarvitsemme toisiamme, lähimmäisiä jotka tukevat kun elämä horjuttaa. Yksin täällä ei kukaan pärjää. Me kaikki tarvitsemme käsiä, jotka tukevat ja pitävät kiinni.

Pieni tarina sai suuret tekijät

Alkuperäiskäsikirjoitukseni päätyi oikeille ihmisille oikeaan aikaan. Minulle sen matka Härön postilaatikosta valkokankaalle tulee aina olemaan yksi elämäni riemukkaimmista yllätyksistä.
Pieni tarina sai odottamatta suuret tekijät.
Klaus Härö on erinomainen esimerkki siitä, kuinka taitava ohjaaja voi nostaa osaavan työryhmän kanssa tarinan täysin uudelle tasolle.
Kirjoittaja työstää elokuvakäsikirjoitukseen henkilöt – mutta ohjaaja viimekädessä on se, joka työryhmänsä kanssa puhaltaa hahmoihin hengen ja tekee ne eläväksi. Postia pappi Jaakobin -matkan aikana olenkin antanut Härölle lempinimen ”taikuri”.
Aivan ensikontaktista lähtien asiointi sekä ohjaaja Härön että tuottaja Salomaan kanssa sujui myönteisessä, hyväksyvän suuripiirteisessä hengessä ja luottamuksen ilmapiirissä.
Sokean Pappi Jaakobin päätyminen Härön taikurikäsien kautta valkokankaalle on ollut minulle suuri ilon aihe, mutta myös ihmeellisellä tavalla toteen käynyt unelma. Ihme jota ei voi selittää. Sellainen tekee nöyräksi ja siihen voi suhtautua vain hiljaisella kiitosmielellä."

Jaana Makkonen

Tausta: Ikä 42 vuotta, asuu Espoossa.
Koulutus: Elokuvataiteen medianomin ammattitutkinto vuonna 2007 Turun Taideakatemian (Amk) 4-vuotiselta viestinnän elokuvalinjalta, erikoistui opinnoissaan elokuvakäsikirjoittamiseen.
Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja (2001), tässä ammatissa toimi huostaan otettujen lasten hoitajana ja ohjaajana lastenkodissa.


Jaana Makkonen
ALKUPERÄISKÄSIKIRJOITTAJA

"Olen oman oscarini jo saanut!"

Saammeko esitellä kiitetyn Postia pappi Jaakobille –elokuvan alkuperäiskäsikirjoittajan Jaana Makkosen. Hän on oman oscarinsa jo saanut. Se jaettiin sinä päivänä, kun Klaus Härö soitti hänelle.

Millainen käsikirjoitus saa ohjaajan hypähtämään ja ajattelemaan: "Miksen minä tätä keksinyt?"
Postia pappi Jaakobille.
Mutta kuten kaikki hyvät tarinat, tämäkin tarina on aloitettava alusta.
Olipa kerran pieni tyttö, joka haaveili, että hänestä tulee lastenhoitaja ja kirjoittaja. Muutama vuosi sitten samainen tyttö istui huostaanotettujen lasten ja nuorten hoitokodin yöpäivystäjänä ja mietti elämänsä kulkua. Aika tahtoi väkisinkin käydä pitkäksi.
"Lastenhoitaja minusta sitten tuli", tyttö ajatteli ja surffaili netissä sen kummemmin mitään etsimättä. Hän eksyi Turun taideakatemian sivuille ja löysi sieltä pääsykoekysymyksiä ja täytteli huvikseen kaavakkeen toisensa jälkeen.
Muutaman viikon kuluttua hänet kutsuttiin jatkotesteihin ja eipä aikaakaan kun hän huomasi olevansa elokuvakäsikirjoituksen tunnilla: hän oli päässyt sisään ammattikorkeakouluksi muuttuneen opinahjon medianomikoulutukseen.
Nyt Jaana Makkonen sanoo, että hänelle on käynyt hyvin. Hänestä on tullut lastenhoitaja ja käsikirjoittaja. Hänen toiveensa on toteutunut. Mutta onko hänelle käynyt jo liiankin hyvin?


Innoittajana vankilapastori

Matkan varrella itkussakin on ollut pitelemistä. Lopputyötään eli Postia pappi Jaakobille tehdessään Jaana sai tuon tuosta kuulla, että hän teki turhaa työtä, sillä "ei tuollaista elokuvaa kuitenkaan kukaan tee, anna nyt jo olla, kirjoita jotain muuta".
Mutta Jaana ei antanut periksi. Hän oli nähnyt televisiosta dokumentin vankilapastori Markku Yli-Mäyrystä ja kokenut vahvasti, että hänenkin täytyy kirjoittaa armosta, hyvyydestä ja hyvästä ihmisestä.
- Tämä vankilapastori ei varmaankaan edes tiedä, miten suuren vaikutuksen hänestä kertova ohjelma minuun teki, joten tulkoon se nyt sanotuksi. Alkuperäiskäsikirjoituksessa oli kyllä maininta "omistettu vankilapastori Yli-Mäyrylle" mutta se on jäänyt jonnekin matkan varrelle.
Jaana oli sulkemassa viimeisen kerran ammattikorkean ulko-ovea, kun elokuvakäsikirjoituksen opettaja juoksi hänen peräänsä ja huikkasi: "Lähetä se käsikirjoitus Klaus Härölle, sille älykköohjaajalle!"

"Tämän elokuvan minä teen!"

Niinpä tehtävä jatkui. Jaana selvitti, kuka hänelle vielä tuntematon Härö oikein oli ja kävi pudottamassa alkuperäiskäsikirjoituksen Härön postilaatikkoon. Hän ei laittanut mukaan edes saatetta, vain puhelinnumeronsa kansilehdelle. Hän oli varma, että käsikirjoitus korkeintaan huvittaa ohjaajaa.
Klaus Härö oli kotona sairaana ja ajatteli lukea laatikosta löytyneen J.Makkosen käsikirjoituksen paremman puutteessa.
Kun hän lopulta laski alkuperäiskäsikirjoituksen käsistään, voima oli palannut häneen ja hän soitti kaksi puhelua. Toisen tuottaja Rimbo Salomaalle ja toisen Jaana Makkoselle.
"Tämän elokuvan minä teen!" Härö julisti molemmille. Rimbo sai kutsun tulla noutamaan käsikirjoitus nähtäväksi niin pian kuin suinkin ja eipä aikaakaan kun tämä oli kiitänyt Suomen halki Porvooseen ja etsi sairaan Härön postilaatikkoon laittamaa käsikirjoitusta rivitaloalueen katseiden ristitulessa. Jaana puolestaan luuli että opiskelukaverit olivat keksineet kunnon pilan!
Mutta kun Härö alkoi kiihkeällä äänellä kertoa, miten hän näki elokuvan henkilöt ja tapahtumat,
Jaana käsitti, että ei tämä voi olla pilaa. Tämän täytyy olla totta.
- Ensitapaamisella Härö sitten näytteli minulle koko elokuvan!

"Olen oscarini saanut"

Jaana sanoo neljän vuoden koulutuksen aikana oppineensa terveellistä nöyryyttä. Millään työllä ei ole arvoa, jos kukaan ei arvosta sitä eikä innosta jatkamaan.
- On todella hieno asia, että joku sitten oikeasti innostui käsikirjoituksestani! Kun ymmärsin, että joku toinen ymmärtää, mitä olen tällä tarinalla halunnut sanoa, se oli minun oscarini. Eli kävi elokuvan miten tahansa (Oscar-valinnoissa), minä olen jo oscarini saanut eikä sitä voi kukaan ottaa minulta pois.
Tuntuu kuin Jaanan riemulla ei vieläkään olisi rajoja: hän ei ollutkaan tehnyt turhaa työtä. Joku tekisi hänen käsikirjoituksestaan elokuvan. Mikään tunne maailmassa ei voi ylittää sitä tunnetta, joka hänelle silloin syntyi.
Jaana oli elänyt elokuvan hahmojen kanssa vuoden verran ja nyt joku paitsi ymmärsi, oli valmis jatkamaan siitä mihin Jaana oli jäänyt!
- Muistan vielä mummonakin, että löytyi ihminen, joka ymmärsi täydellisesti! Se on se juttu! Sitä jokainen kaipaa!

"Kirjoittamiseen liittyy suuri vastuu"

Mikä Postia pappi Jaakobille -elokuva salaisuus on alkuperäiskäsikirjoittajan mielestä? Se että elokuvaa on tehty vilpittömin mielin ja kaikille on annettu tilaa hengittää, pakko on puuttunut.
Ja tietysti se, että elokuvaa on tehnyt hieno tiimi. Erityisen vaikutuksen Jaanaan on tehnyt Klaus Härö, mutta myös tuottaja Rimbo Salomaa. Jaana puhuu herrasmieskaksikosta.
- Elokuvaa on tehty hyvässä hengessä. Hyvä välittyy myös katsojalle. Härö saa meidät kaikki tuntemaan ne samat tunteet, mutta samalla hän antaa tilaa ja rauhaa katsojalle. Henkilöihin voi kiintyä. Joku sanoi, että Häröllä on taito pitää elokuva hitaassa liikkeessä. Bergmanilla oli sama. Minusta tuo on hienosti sanottu. Pitää osata luottaa katsojaan.
Elokuvan valmistuminen on ollut monessakin mielessä johdatusta ja pieni ihme. Jaanaa on koskettanut erityisesti, kun vanhempi mies kertoi itkeneensä melkein koko elokuvan ajan ja tajunneensa vasta jälkeenpäin, että hän itki isäänsä, jota ei ollut koskaan tavannut. Yli 60-vuotiaalla oli ikävä isää.
Palautetta on kertynyt paljon. Se on ollut pääasiassa palkitsevaa mutta toisaalta myös raskasta. Jaana on huomannut, että kirjoittamiseen liittyy suuri vastuu.
- Nyt vasta tajuan mikä voima on elävällä kuvalla. On suuri onni, että pappi Jaakob on myönteinen hahmo!


Vain muutama kymmen vuotta

Yhtäkkiä Jaana laukaisee ajatuksen, jota jään miettimään pitkäksi aikaa.
- Jos ajatellaan että ihminen elää keskimäärin vaikka 75 vuotta, se on aika pieni lento, vain muutama vuosikymmen. Rajallisuuden ymmärtäminen on minusta tärkeää. Paljon riippuu siitä, miten osaa kohdata oman rajallisuutensa.
Seitsemän vuosikymmentä... tai kahdeksan... tai vaikka yhdeksän. Yhdeksän kymmenen vuoden jaksoa, mitä se oikeastaan on.
- Me olemme täällä vain muutaman kymmen vuotta. Päivämme ovat arvokkaita... ehkä kannattaa miettiä, mihin ja miten sen käyttää sen ajan, sen lyhyen tuokion.
Toinen pohdittava asia on yksinäisyys.
- Mikä siinä pelottaa? Sehän riippuu siitä, miten viihtyy itsensä kanssa. Ehkä siitä tulee se jumalakäsitys, että ei olekaan maailman napa.
Liian helppo elämäkään ei ole hyväksi.
- Ihminen tarvitsee myös kärsimystä kehittyäkseen. Kukaan ei pääse vähällä, jokin hinta pitää aina maksaa. Kun tajuaa, että on itsekin heikoilla, kateus häviää.

"Luotan sinuun!"

Jaana Makkosen vuolasta puhetulvaa kuunnellessa ei ensimmäiseksi tule ajatelleeksi että tämä nainen karttelee julkisuutta, eikä hän oikeastaan karttelekaan. Hän vain haluaa palata taustalle, jonne hän omasta mielestään kuuluu. Työt saavat puhua puolestaan. Kirjoittajan tehtävä on pysyä poissa julkisuudesta, hänellä täytyy olla työrauha.
Tulevaisuudesta Jaana ei paljon puhu, hän kirjoittaa, mutta ei halua edes ajatella jatkoa. Pitää olla onnea matkassa että löytäisi uuden kipinän. Hän on jo saanut niin paljon. Postia pappi Jaakobille -elokuvan tuoma julkisuus on ollut Jaanan mielestä mukavaa sikäli että hän on nähnyt millaista se on, mutta hän on nyt saanut osansa.
Jaana Makkosesta huokuu jotakin seesteistä ja syvällistä. En esimerkiksi kertaakaan keskustelun aikana kuullut hänen sanovan pahaa sanaa kenestäkään tai mistään.
Työ huostaanotettujen lasten parissa on opettanut hänelle paljon muun muassa lojaalisuuden ja urheuden merkityksestä. Hän sanoo kypsyneensä ja aikuistuneensa vasta näiden lasten parissa. Enää hän ei usko ajallemme tyypillisiä julistuksia "tartu hetkeen, elä täysillä, elä itsellesi, sinä voit valita, kaikki on sinusta kiinni".
Alkuperäiskäsikirjoittaja Jaana Makkonen osaa myös jakaa vastuuta. Tarinatuokion lopussa alan ymmärtää, mitä Härö tarkoitti lauseella "Hänen (Jaana Makkosen) luottavaisuutensa meitä tekijöitä kohtaan antoi sekä puhtia että iloa työhömme."
Kun Jaana sanoo, että hän luottaa minuun, kylmät väreet kulkevat selkämystäni. Jutusta tulee hyvä, ei hänen tarvitse sitä lukea. Tuleeko? Entä jos olen käsittänyt jotakin väärin. Härökin yritti alussa kertoa tekemistään muutoksista, mutta sai aina saman vastauksen: minä luotan sinuun, siitä tulee hyvä.
Tämä tarina päättyy samoihin sanoihin, jotka alkuperäiskäsikirjoittaja Jaana Makkonen aina sanoo Klaus Härölle:
"Voima kanssasi!"


SOKEAIN YSTÄVIEN TIEDONVÄLITYSPALKINNON HISTORIA

2010
Klaus Härö
Tunnustuspalkinto Jaana Makkonen

2009
Pohjanmaan Näkövammaiset ry
ja Eero Vartio

2008
Päijät-Hämeen Näkövammaiset ry
ja Sirkka-Liisa Mäkinen
Tunnustuspalkinto Sergius Colliander

2007
Turunmaan Näkövammaiset ry
ja Marita Andersson
Tunnustuspalkinto Jokiposti, Suonenjoki

2006
Espoon Seudun Näkövammaiset ry
ja Mauno Laitinen

2005
Kainuun Näkövammaiset ry
ja Maija Taanila


SOKEAIN YSTÄVÄT RY LYHYESTI

Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinnon myöntää De Blindas Vänner - Sokeain Ystävät ry. Se on Suomen vanhin näkövammaisjärjestö, perustettu 1887. Sokeain Ystävät ry on omavarainen, säätiömäinen yhdistys, joka ei saa valtionapua. Sillä on hallinnassaan useita kiinteistöjä, mm. Helsingin sokeaintalo eli Pengertalo, jonka yhdistys on juuri kunnostuttanut, asuintalo Kapteeninkadulla ja käsityökeskus ja toimistotalo Petaksentiellä. Se on myös pelastanut Loma- ja kurssikeskus Onnelan näkövammaisten käyttöön.
Sokeain Ystävät ry:n tarkoitus on auttaa näkövammaisia. Se myöntää kuukausittain suoraa tukea näkövammaisille mm. kodinperustamista, opintoja, lomia ja laitehankintoja varten ja avustaa vaikeissa taloudellisissa tilanteissa. Yhdistys myöntää apurahoja silmälääketieteelle ja jakaa Sokeain Ystävien tiedonvälityspalkinnon ja Vuoden näkövammaistyöntekijä-palkinnon. Vuonna 2009 yhdistys jakoi avustuksia, apurahoja ja palkintoja 251 523 euroa.
 

<< Takaisin Uutiset-sivulle