SOKEAIN YSTÄVIEN ELÄMÄNTYÖPALKINTO VUONNA 2012
SILMÄLÄÄKÄRI LEA HYVÄRISELLE

Silmälääkäri, professori h.c. Lea Hyvärinen, 72, on saanut Sokeain Ystävien elämäntyöpalkinnon. Se annetaan Hyväriselle siitä pitkäaikaisesta ja arvokkaasta työstä, jota hän on tehnyt erityisesti monivammaisten lasten näöntutkimuksen parissa monissa maailman maissa. Palkinto on 5000 euroa.

Professori Lea Hyvärinen tunnetaan ennen kaikkea hänen kehittämistään LEA-testeistä, joilla voidaan tutkia myös vaikeavammaisten lasten ja aikuisten näkökyky. Perustestejä on 41 ja niitä käytetään 100 maassa.

Lea Hyvärinen on toiminut mm. WHO:n asiantuntijana ja työskennellyt tutkijana ja opettajana mm. Yhdysvalloissa ja Saksassa. Hän toimii kuntoutustieteiden kunniaprofessorina Dortmundin yliopistossa. Kaksi vuotta sitten yliopistoon saatiin aivovaurioiden aiheuttaminen näkövammojen tutkimuksia varten vastaanotto, jossa yritetään selvittää, mitä kaikkia toimintoja pitäisi mitata monioireisten lasten oppimista ja kuntoutumista varten.

Sokeain Ystävät ry:n perustelut:

Professori Lea Hyvärinen on kunnostautunut silmälääketieteessä ja erityisesti näöntutkimuksessa kuudella vuosikymmenellä. Hän on toiminut Suomen ensimmäisen näkökeskuksen johtajana, hän on suorittanut kansainvälisesti merkittävää tutkimustyötä Yhdysvalloissa, Saksassa ja Suomessa. Hän on kehittänyt näön tutkimiseen LEA-testit, joissa on 41 osaa. LEA-testit ovat käytössä 100 maassa. Hän toimii Saksassa Dortmundin yliopistossa kunniaprofessorina ja hän on jäsenenä poikkitieteellisessä tutkimusryhmässä, jossa ansioituneet tutkijat eri tieteen aloilta tutkivat näkökykyä. Hänen erityisenä kiinnostuksensa kohteena on lasten näöntutkimus. Hänellä on mm. tutkinnot  MD, PhD, FAAP.

Puheenjohtaja Ture Tähtinen onnittelee professori Lea Hyväristä.Lea Hyvärinen.

Sokeain Ystävät ry:n puheenjohtaja onnittelee professori Lea Hyväristä.Oikealla kaksi kuvaa Lea Hyvärisestä. Kuvat suurenevat tallennettaviksi klikkaamalla. Kuvat Juha Vääräkangas.

Professori Lea Hyvärisen haastattelu

Teksti: Ali Kinnunen. Kuvia ja haastattelua saa käyttää vapaasti Sokeain Ystävien Elämäntyöpalkintoa käsittelevissä uutisissa ja jutuissa. Juttua saa käsitellä vapaasti.
 

<< Takaisin Julkaisuja-sivulle