Vuoden näkövammaistyöntekijä 2010

Sokeain Ystävät ry valitsi vuoden näkövammaistyöntekijäksi 2010 diakonissa Tuula Laitisen Tampereelta. Tunnustus jaettiin perjantaina 12.11.2010 Helsingissä.

Vuoden näkövammaistyöntekijä valitaan kolmannen kerran. Palkinto on 2500 euroa. Palkinnon myöntäjä,  Sokeain Ystävät ry, on Suomen vanhin näkövammaisjärjestö.

Palkintoraati sanoo perusteluissaan mm. että "Tuula Laitisella on poikkeukselliset lahjat lähestyä vammaisia henkilöitä ja heidän läheisiään kuuntelemisen ja auttamisen näkökulmista sekä suurenmoinen kyky organisoida asiakokonaisuuksia ja tapahtumia."

Diakonissa Tuula Laitinen on työskennellyt Tampereen evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän näkövammaistyöntekijänä vuodesta 1991 lähtien.

Tuula Laitisen ainutlaatuinen aikaansaannos Tampereen seurakuntayhtymän työyhteisössä on toimintakeskus Myötätuuli, vammaistyön ja vapaaehtoisten tyyssija Tammelantorin laidalla. Se on tiennäyttäjänä ainoa vammaisalan kirkollinen toimintapaikka koko maassa.

Myötätuuli on toiminut Tuula Laitisen johdolla 12 vuotta. Parhaimmillaan Myötätuulessa käy 60-70 ihmistä päivässä, vuodessa 5000.  Koko toiminta-aikana vieraita on ollut 60 000.

Vuoden näkövammaistyöntekijä 2010 lyhyesti

Tuula Annele Laitinen, näkövammaisten erityisdiakonissa,
koulutus diakonissa ja sairaanhoitaja, erikoistunut aistivammaisten sielunhoitoon
Asuu Tampereen Epilässä.
Avioliitossa Reijo Laitisen kanssa.
Kaksi aikuista lasta.

Tekstit

 

 

 

 

Palkitsemispuhe - puheenjohtaja Ture Tähtinen

Palkintoraadin perustelut - varapuheenjohtaja, rovasti Ari Suutarla

Myötätuulen Tuula - Vuoden näkövammaistyöntekijän haastattelu



Kuvat

Kuvat suurenevat tallennettaviksi klikkaamalla. Kuvia saa käyttää vapaasti Sokeain Ystävistä kertovissa jutuissa ja niitä saa rajata ja muokata ilman erillistä lupaa. Kuvaaja on Ali Kinnunen.

Vuoden näkövammaistyöntekijä Tuula Laitinen Tuula Laitinen Sokeain Ystävät ry:n puheenjohtajan Ture Tähtisen (vasemmalla) ja varapuheenjohtajan Ari Suutarlan onniteltavana.

 

Diakonissa Tuula Laitinen. Tuula Laitinen Myötätuulen ovella.
Vuoden näkövammaistyöntekijä Myötätuulessa. Tuula Laitinen ja vapaaehtoistyön isäntä Mikko Voutilainen

 

 

 

 

 

 

<< Takaisin Julkaisuja-sivulle