Tietoa yhdistyksestä

Sokeain Ystävät ry on vuonna 1887 suomalaisten näkövammaisten hyväksi perustettu yhdistys. Elettiin Venäjän vallan aikaa ja Suomi oli suurruhtinaskunta. Yhdistys perustettiin Helsingin sokeainkoulun johtohenkilöiden aloitteesta ylläpitämään työkoteja koulunsa päättäneille sokeille miehille ja naisille. Paikalla olivat mm. Sokeainkoulun rehtori Hanna Ingman, senaattorin rouva Alexandra Mechelin ja lääninsihteeri T.L. Eck, joista tuli yhdistyksen sihteeri, puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja.

Sokeain Ystävien perustamat ja rakentamat työkodit ovat perusta näkövammaisille tarjottavalle ammattikoulutukselle Suomessa. Työkodissa Eläintarhan huvila 7:ssä asuttiin ja opiskeltiin Sokeain Ystävien ylläpitämänä käsityöammatteja, hierontaa, konekirjoitusta ja atk:ta aina vuoteen 1972, kun Eläintarhan työkodista tuli valtion ylläpitämä ammattikoulu Arla.

Työkotien lisäksi Sokeain Ystävät tuki monin tavoin Kirjoja Sokeille -yhdistyksen toimintaa. Suomen ensimmäiset pistekirjapainot toimivat aluksi Sokeain Ystävien tuella. Yhdistyksen perustamassa sokeainkodissa aloitti toimintansa myös Suomen ensimmäinen sokeainkirjasto.

Sokeain Ystävät ry toimii valtakunnallisesti nykyään Tuusulasta käsin. Yhdistys myöntää kuukausittain taloudellista tukea suoraan näkövammaisille Suomen kansalaisille. Merkittävimmät tuen muodot ovat lomat, lahjat kodinperustamiseen ja tuet opintoihin. Lisäksi yhdistys toimii vuokranantajana näkövammaisille käsityöntekijöille, joita se tukee vuokrissa.

Yhdistyksen toiminta muuttui runsaasti vuosina 2008-2009. Yhdistys otti vastuulleen taloudellisiin haasteisiin joutuneen Helsingin Sokeaintalo-Säätiön tämän ollessa omistamansa kiinteistön peruskorjausremontin edessä. Yhdistys osti näkövammaisille historiallisen Loma- ja kurssikeskus Onnelan, jonka Näkövammaisten Keskusliitto oli ollut myymässä näkövammaiskentän ulkopuoliselle taholle.

Yhdistystä hallinnoi hallitus, työvaliokunta ja puheenjohtaja. Hallitus kokoontuu tarvittaessa ja työvaliokunta 4-6 kertaa vuodessa. Toimistossa työskentelee päivittäin toimitusjohtajana toimiva puheenjohtaja sekä sihteeri.

Yhdistys on omavarainen, sen varallisuus perustuu monikymmenvuotisen toimintansa aikana tehtyihin lahjoituksiin ja testamentteihin. Taloudellisesti merkittävimmän testamentin teki sokea H.W. Schalin vuonna 1952. Vuosien varrella yhdistyksen varallisuutta on hoidettu huolella ja tällä hetkellä se koostuu osakkeista, korkoinstrumenteista, kiinteistöistä, asunnoista ja liiketiloista. 129-vuotias yhdistys myöntää lahjoituksia, apurahoja ja palkintoja vuosittain yli 200 000 euroa.