Säännöt

1 § Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue

Yhdistyksen nimi on suomeksi Sokeain Ystävät ry, ruotsiksi De Blindas Vänner rf. Yhdistyksen epävirallinen nimi englanninkielellä on Friends of the Blind. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta-alueena koko maa. Yhdistys on sekä suomen- ja että ruotsinkielinen.

2 § Tarkoitus ja toimintamuodot

Yhdistyksen tarkoituksena on tukea sokeita ja muita näkövammaisia sekä aineellisesti että henkisesti, myöntämällä lahjoja, apurahoja ja stipendejä näkövammaisille, lääketieteelliseen näkövammaisuutta koskevaan tutkimustyöhön, kuten myös muuhun näkövammaisten asemaa parantavaan toimintaan. Yhdistys voi avustaa näkövammaisia myös virkistyslomien järjestämisessä. Yhdistys voi tarjota asiantuntemustaan muiden näkövammaisia tukevien yhteisöjen käyttöön.

Yhdistys voi ottaa vastaan jälkisäädöksiä ja lahjoituksia. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi järjestää rahankeräyksiä hankittuaan ensin asianmukaisen luvan. Yhdistys voi omistaa kiinteää ja irtainta omaisuutta.

3 § Jäsenet

Jäsenikseen yhdistys kutsuu hallituksensa kautta henkilöitä, jotka haluavat edistää yhdistyksen tarkoitusta.

Henkilö, joka on jonkin näkövammaisjärjestön jäsen tai työsuhteessa niihin, voidaan kutsua jäseneksi hallituksen päätöksellä, jota kannattaa vähintään kolme neljäsosaa kokouksessa läsnä olevista.

Henkilö, joka ei ole viitenä peräkkäisenä vuotena osallistunut yhdistyksen kokoukseen, erotetaan hallituksen päätöksellä yhdistyksen jäsenyydestä.

4 § Jäsenmaksu

Yhdistys ei kanna jäsenmaksua.

5 § Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen vuosikokous pidetään huhtikuun loppuun mennessä. Ylimääräinen kokous pidetään hallituksen niin päättäessä tai jos vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti hallitukselta vaatii.

6 § Kokouskutsu

Kokouskutsu on julkaistava vähintään viikkoa ennen kokousta yhdessä suomenkielisessä ja yhdessä ruotsinkielisessä Helsingissä ilmestyvässä päivälehdessä. Kutsussa ylimääräiseen kokoukseen on mainittava käsiteltävä asia.

7 § Yhdistyksen vuosikokous

Yhdistyksen vuosikokouksessa on esitettävä:

  • hallituksen kertomus edelliseltä kalenterivuodelta
  • tilinpäätös edelliseltä tilikaudelta
  • tilintarkastuskertomus

Päätettävä

  • tilinpäätöksen vahvistamisesta
  • vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle, toimihenkilöille ja muille vastuuvelvollisille
  • päättynyttä tilikautta seuraavan vuoden talousarviosta

Valittava

  • uudet hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle
  • tilintarkastusyhteisö yhdistys- sekä tilitarkastuslain mukaisesti tarkastamaan kulumassa olevan tilikauden tilejä ja hallintoa

Käsiteltävä

  • muut kokouskutsussa mainitut asiat
  • asia, jonka jäsen haluaa yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on esitettävä kirjallisena yhdistyksen hallitukselle tammikuun aikana

8 § Hallitus

Yhdistyksen lakimääräisenä hallintoelimenä, edustajana ja asioiden hoitajana toimii yhdistyksen hallitus. Siihen kuuluu kahdeksan (8) varsinaista ja neljä (4)varajäsentä. Hallitus valitaan yhdistyksen vuosikokouksessa neljä vuotta kestäväksi toimikaudeksi, joka alkaa valinnan suorittaneesta yhdistyksen vuosikokouksesta.

Kunakin vuonna eroaa hallituksesta kaksi (2) varsinaista ja yksi (1) varajäsen. 70 vuotta täyttäneen henkilön valinta hallituksen jäseneksi edellyttää vuosikokouksessa päätöstä, jota kannattaa vähintään kolme neljäsosaa annetuista paikalla olevien jäsenten äänistä.

Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään neljä (4) hallituksen jäsenistä on läsnä kokouksessa.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta.

9 § Hallituksen tehtävät

Hallituksen tehtävinä on mm.:

  • Johtaa yhdistyksen toimintaa sääntöjen ja yhdistyksen kokousten päätösten mukaisesti
  • valmistella yhdistyksen kokouksien käsiteltäväksi tulevat asiat
  • kutsua ja erottaa yhdistyksen jäsenet
  • valita hallituksen avuksi työvaliokunta
  • päättää kiinteän omaisuuden myynnistä, kiinnittämisestä tai vaihtamisesta
  • päättää toimihenkilöistä
  • päättää yhdistyksen jäsenyyksistä
  • hallitus on oikeutettu ylittämään talousarviossa oleva menoerä, mutta sellaisesta on annettava erityinen selvitys toimintakertomuksessa, mikäli ylitys on merkittävä

10 § Työvaliokunta

Yhdistyksen hallituksen työvaliokuntaan kuuluu hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi kaksi muuta hallituksen keskuudestaan valitsemaa jäsentä. Työvaliokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi saapuvilla on kaksi jäsentä.

Työvaliokunta kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta.

11 § Työvaliokunnan tehtävät

Työvaliokunnan tehtävänä on hallituksen päätösten mukaisesti:

  • huolehtia yhdistyksen toiminnasta ja valmistella asiat hallituksen kokouksiin
  • päättää yhdistyksen sääntöjensä puitteissa myöntämistä lahjoista, apurahoista ja avustuksista määriteltyjen periaatteiden mukaisesti
  • määrätä tulo- ja menoarvion puitteissa suoritettavaksi yhdistyksen maksuja
  • huolehtia hallituksen apuna yhdistyksen taloudesta ja kirjanpidosta
  • huolehtia yhdistyksen kiinteästä ja irtaimesta omaisuudesta sekä kassavaroista
  • huolehtia yhdistyksen jäsenluettelosta
  • työvaliokunta voi myös avustusten ja lahjojen myöntämistä varten nimittää avustustoimikunnan, jonka jäsenet ja toimintaperiaatteet vahvistetaan hallituksessa.

12 § Nimenkirjoitus

Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja yksin, kaksi muuta hallituksen jäsentä yhdessä tai yhdistyksen toimitusjohtaja tai asiamies yksin.

13 § Tilikausi

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

14 § Sääntöjen muuttaminen tai yhdistyksen purkaminen

Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta edellyttää, että kahdessa peräkkäin pidetyssä yhdistyksen kokouksessa vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä on ollut sääntöjen muuttamista tai yhdistyksen purkamista puoltavia.

15 § Varainkäyttö, jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan

Jos yhdistys purkaantuu tai lakkautetaan, on sen varat annettava toiselle samanlaisen päämäärän saavuttamiseksi toimivalle rekisteröidylle yhdistykselle tai säätiölle niin kuin purkautumisesta tai lakkauttamisesta päättävä yhdistyksen kokous määrää.

12.5.2011/MJ

<< Takaisin Sokeain Ystävät ry-sivulle